Menneet
Matka
Nina Nahkala
3.10.2015 – 29.11.2015
“Minun on joskus vaikea puhua omasta työstäni. Se on kuin musiikkia, yritän usein selittää teosten sisältöä, tai rakkautta; et voi selittää sitä sanoin, voit vain kokea sen.”
“Pohjanmaalla, missä tyhjyyttä on paljon ja nähtävää on niukasti, valitsen muistikuvia, joita peilaan ja tutkin vuoropuhelussa aiempien havaintojen ja kokemusten kanssa.” – Nina Nahkala
Vimpelissä asuvan ja työskentelevän Nina Nahkalan öljyvärimaalaukset koostuvat valosta, liikkeestä ja tunteista. Hän tarkkailee ympäristöään ja tekee siitä oman tulkintansa. Nahkala haluaa saada katsojan huomaamaan kuinka havainnointi ja tunteiden kokeminen kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Nahkala on saanut klassisen taidekoulutuksen, jossa korostetaan teknisiä taitoja: piirustusta, maalausta ja sommittelua. Maalauksissaan Nahkala käyttää yleensä perinteisiä tekniikoita jättäen samalla osan kuvapinnasta avoimeksi luomaan tilaa katsojan tulkinnalle. Pelkän objektin tallentamisen sijaan Nahkala haluaa kuitenkin
perehdyttää katsojan kauneuden salaperäiseen voimaan. Työprosessin aikana maalaukset saavat syvempiä ja laajempia merkityksiä.
Nelimarkka-museon näyttelyssä esittävä yhdistyy ei-esittävään. Värien kerrostumat sekä niiden alta kuultavat fragmentit muistuttavat taiteilijaa antiikin kaupunkien rapautuneista freskoista ja hienostuneista patinoinneista seinissä. Abstraktiin impressionismiin perustuva ilmaisu on samalla romanttista ja klassista. Vastakohtaisuus
toistuu monissa näyttelyn töissä. Kankaalle maalatuista, palettiveitsen kaapimista jäljistä jää kerrostumia kuvapintaan. Nahkala ilmaisee itselleen tärkeitä esteettisiä näkemyksiä vahvoilla ja herkillä väriyhdistelmillä.
Näyttelyssä esillä olevista maalauksista suurin osa on valmistunut kahden viime vuoden aikana. Nahkalan aiempiin teoksiin verrattuna ilmaisu on muuttunut vapaammaksi ja abstraktimmaksi. Nahkalan tarkoituksena ei kuitenkaan ole paeta realismia. Maalauksissa sisällön ja ilmaisun vuoropuhelu näkyy tasapainona ja harkintana.
Visuaalinen ilmaisu perustuu informalismille ominaiseen materiaalinkäsittelyyn, joka yhdistyy pikkutarkkaan, klassiseen akateemisuuteen perustuvan piirtämiseen.
Nahkala kutsuu muutosta metamorfoosiksi, jossa taiteilija etsii omaa totuuttaan. Mikä on “totta” yhdelle, voi olla aivan muuta toisille. Hänen mukaansa päästäkseen seuraavalle tasolle taiteilijan on aloitettava uudelleen, hylättävä aiemmat tietonsa, ja lopulta muodostettava on uusi todellisuus ja tapa maalata.
TaM Nina Nahkala on syntynyt Keski-Aasiassa, mutta asunut ja työskennellyt jo yli 30 vuotta Suomessa. Hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla.