Menneet
POLARIT
Isä ja tytär
15.12.2018 – 10.2.2019
Nelimarkka-museon näyttely esittelee rinnakkain isä Oiva (1912 – 1996) ja tytär Tarja Polarin (s. 1943) teoksia, joissa näkyvät kahden taiteilijan eri vuosikymmenien tyylit ja värit sekä ajatukset elämästä ja maailmasta.
Oiva Polari on tunnettu sinisävyisistä lakeusmaisemistaan, mutta monipuolisen taiteilijan uran varrelle mahtui monia tyylejä ja aiheita. Polarin teokset ovat yksinkertaisia ja pelkistettyjä ja niissä näkyy pyrkimys totuuden etsimiseen sekä ihmisenä olemisen peruskysymykset.
Polari pyrki ottamaan taiteellaan kantaa. Sodan ja rauhan kysymykset sekä uskonnolliset aiheet olivat hänelle keskeisiä, mutta myös luonto ja sirkus olivat taiteilijalle mieleisiä teemoja. Pitkän uransa varrella Polari on käynyt läpi mm. kubistisen kauden ja tehnyt sekä realistisia että täysin abstrakteja teoksia.
Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulusta oppinsa hakenut Oiva Polari piti ensimmäisen näyttelynsä v. 1937 ja esitteli teoksiaan aktiivisesti 1990-luvulle saakka. Polari tunnettiin myös innostavana kuvataideopettajana sekä aktiivisena kirjoittajana ja kuvataiteen aseman edistäjänä. Hän oli käynnistämässä Pohjalaisen taiteilijaliiton toimintaa ja perustamassa Seinäjoen taideyhdistystä.
Oiva Polarin tyttärelle Tarjalle oma isä on ollut suuri esikuva. Tytär istui jo varhain isänsä mallina. Hän näkee heidän taiteessaan paljon yhtäläisyyttä, varsinkin aihepiireissä. Tarja Polari sai taiteellisen oppinsa isältään. Hän osallistui jo koululaisena piirustuskilpailuihin ja voitti useita palkintoja. Teini-ikäisenä tytär alkoi maalata innokkaasti isänsä ohjauksessa. Ensimmäiseen yhteisnäyttelyyn Tarja Polari osallistui vuonna 1963 Seinäjoella ja ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Helsingissä 1970.
Polarin aiheita ovat vuosikymmenien aikana olleet ihmiset, eläimet, kasvit, naamiot, solut, siivet, aurinko ja kuu. Teokset ovat voimakkaita ja kirkkaan värisiä, leikkimielisiä ja humoristisia erotiikkaakin löytyy.
Taiteilija on kiinnostunut muinaisista kulttuureista ja se näkyy teoksissa. Maalauksillaan hän haluaa tuoda väriä, iloa, mielikuvitusta ja huumoria ihmisten elämään.
Tunnuksena luovasta taiteellisesta työstä Polarille myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2008.
Näyttely on koottu Oiva Polarin perikunnan ja Tarja Polarin Nelimarkka-museolle lahjoittamien teosten ympärille. Lisäksi teoksia on lainattu näyttelyä varten Tarja Polarilta sekä Oiva Polarin ja hänen perikuntansa Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseolle lahjoittamasta kokonaisuudesta.
Kuva: Oiva Polari, Omakuva, 1945 ja Tarja Polari, Omakuva, 1967