Tapahtuma
Eläkeläisten ilmaislauantai
Lisäksi maksuton opastus museon molempiin näyttelyihin klo 13
14.12.2024
Punaiset tossut ja silinterihattu -näyttely esittelee Eero Nelimarkan öljyvärimaalauksia aina 1910-luvulta 70-luvun loppupuolelle. Viron taidemuseon ja yksityisten keräilijöiden kokoelmista koottu ”Paralleelit”, eli rinnakkaiset, taas sisältää 1900-luvun alun vuosikymmenten maalaustaidetta naapurimaista Virosta ja Suomesta.
Viron taiteen kultakausi sijoittui viime vuosisadan alkuun. Paralleelit-näyttelyssä on mukana taiteilijoita, jotka Eero Nelimarkan tavoin olivat opiskelleet Ranskassa, Pariisin niin sanotuissa vapaissa akatemioissa. Vaikkei olekaan selvää, ovatko näyttelyn virolaiset taiteilijat ja Nelimarkka opiskelleet juuri samoina kuukausina, on varmaa, että heitä ovat opettaneet samat opettajat samoissa oppilaitoksissa. Kyse on yhteisistä vaikutteista.
Monet Paralleelit-näyttelyn taiteilijoista olivat maaseudulta kotoisin ja maalasivat mieluusti maisemia. Myös Nelimarkasta on kerrottu, että hän mielellään matkusti Pariisin reuna-alueille, missä sielläkin riitti maisemaa maalarille ikuistettavaksi.
Museossa on nyt erinomainen tilaisuus paitsi verrata kahden naapurimaan taidetta noin sadan vuoden takaa, myös perehtyä museon nimikkotaiteilijan Eero Nelimarkan teoksiin, joista niistäkin moni on tuolta samalta, taiteellisesti monipuoliselta ja rikkaalta aikakaudelta.