Villa Väinölän näyttelyt ja tapahtumat

Elena Laukkola

Taidenäyttely MIELENI MAISEMAT

5.11.2025 – 5.12.2025

Elena Laukkola muistaa, että äidin puolen suvussa oli monia taitavia piirtäjiä ja maalareita. Itse hän ei oikein koskaan uskaltanut. Elena ajatteli, että pitäisi olla heti loistava, jotta voisi edes aloittaa. Seuratessaan oman tyttärensä kuvataidekoulun opintoja Elenaa jäi vaivaamaan, olisiko aikuisille olemassa samanlaista taidekoulua kuin lapsille. Vuonna 2019 hän viimein rohkaistui osallistumaan kansalaisopiston järjestämälle taidekurssille, jonka opettajana toimi Ritva Lindberg.

Sittemmin taiteilija on tehnyt teoksiaan intohimolla ja lukuisilla eri tekniikoilla: akryyliväreillä, vesiväreillä ja öljypastelleilla. Elena käyttää rohkeasti eri apuaineita kuten krakleerauspastaa, joka saa maalipinnan lohkeilemaan, tai lasimaisen kiillon teokseen tuovaa epoksihartsipinnoitetta. Taiteilijalle mieluisimmat aiheet ovat kasvit ja luonto, joista Elena löytää aina uusia värejä, muotoja ja ihmeitä. Luonnossa samoilemalla, marjastamalla ja sienestämällä Elena Laukkola itsekin lataa akkujaan ja rauhoittuu.

Elena Laukkolan teoksia on ollut esillä aiemmin Alajärven kirjastossa, ja hänen töitään löytyy myös Lapuan Taiteilijaseuran AVARA taidemyyntinäyttelystä.

Näyttelyn avajaisia vietetään Villa Väinölässä torstaina 6.11.2025 klo 17–19. Lämpimästi tervetuloa avajaisiin!