Villa Väinölän näyttelyt ja tapahtumat

Värit paletilla – Värit paperilla

Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/ Kuvataidekoulu Eero Villa Väinölässä; avajaiset la 18.5. klo 13

14.5.2024 – 1.6.2024

Kuvataidekoulu Eeron lukuvuosi on pyörähtänyt kevääseen. Taiteen perusopetusta on ollut tarjolla Alajärvellä, Soinissa, Lehtimäellä ja Vimpelissä. Opettajina ovat toimineet Marjut Mässbacka, Ulla Hautamäki ja Anni Viitasaari. Kuvataidekoulussa on oppilaita yhteensä 120. Tänä vuonna kuvataidekoulusta saa päättötodistuksen kaksi oppilasta Aada Pitkänen ja Samu Saukko.

Villa Väinölän yhteisnäyttelyssä on teoksia Alajärven sekä Vimpelin ryhmistä. Voidaan puhua Kuvataidekoulu Eeron varsinaisesta ”supernäyttelystä”. Lukuvuoden aikana yhteisiksi teemoiksi ovat nousseet sisustussuunnittelu -ja rakennusaiheiset työt. Oppilaiden kanssa on tutustuttu Alvar Aaltoon, kuka hän oli ja mitä hän teki työkseen. Unelmieni talo-töitä on tehty useassa ryhmässä. Alajärven ryhmien yhteistyönä on syntynyt hauska pienoiskerrostalo, johon jokainen oppilas on itse suunnitellut ja tehnyt sisustuksen. Kaikkein pienimmät oppilaat ovat luoneet omia unelmatalojaan valmiista pahvilaatikoista tuunaamalla. Vimpelissä suunniteltiin ja toteutettiin pieni miniatyyrihuone. Teoksista löytyy niin upeita makuuhuoneita katosvuoteineen kuin elegantteja kylpytiloja – ja jopa pienenpieni vessa.

Savi on vuodesta toiseen yksi oppilaiden lempimateriaaleista. Tänä vuonna ohjelmaan otettiin hieman haastavampia savitöitä. Periodipajalaiset tekivät rakenteeltaan onttoja, hienosti muotoiltuja ja upeasti maalattuja savihedelmiä ja -vihanneksia. Perus I ryhmässä muovailtiin somille savihirviöille pikkutarkkoja yksityiskohtia, sarvia, hampaita ja lonkeroita. Isommat oppilaat ovat saaneet kokeilla myös savityön lasitusta uusilla ihanilla värisävyillä. Kuviskoulussa on hyvät mahdollisuudet myös dreijaamisen harjoitteluun.

Asetelmien piirtäminen on taideopintojen yksi tärkeitä perusharjoituksia. Akryyliväreillä maalatuissa hedelmäasetelmissa on harjoiteltu valoja ja varjoja. Hedelmien upeat muodot ja värit ovat inspiroineet myös Vimpelin oppilaita. Perus I-ryhmäläiset taiteilivat hehkuvia pastellitöitä ja isompien 12-15 vuotiaiden ryhmässä tarkasteltiin hieman lähempää hedelmien rakennetta- melkeinpä mikroskooppisella otteella.

Kun valmentavien ryhmässä on opeteltu kuviskoulussa toimimista sekä eri tekniikoiden perusteita, siveltimen ja värien käyttöä sekä välineiden huoltoa niin nuorten ryhmissä taas on maalattu pitkäkestoisempia ja harkitumpia akryylimaalauksia. Alajärven työpaja II-ryhmän oppilaat ovat yhdistäneet maalauksiinsa abstraktia ja realistista ilmaisua. Asetelmien piirtäminen ja maalaaminen on niinikään tullut tutuksi. Vimpelin Periodipaja/Työpaja-ryhmässä on maalauksen aiheena ollut lyhyesti ja ytimekkäästi ” Vesi ” minkä pohjalta on syntynyt monia hienoja tulkintoja veden olomuodoista.

 

Väinölä on avoinna arkisin ti-pe klo 13-17 ja muulloin sopimuksen mukaan.